Omat jorinat – Sivu 2

Kevättäkö?

Viime viikon ja edellisen viikon olin lomalla. Vaikka onkin maaliskuu jo pitkällä, ei keväästä ole vielä tietoakaan. Valon määrä ja päivän pituus ovat toki lisääntyneet ja sen vuoksi linnut ovat aloittaneet kevätlaulunsa. ”Titityytä” kuuluu kyllä ja kovaa ja se kuulostaa pimeän talven jälkeen todella hyvältä.

Pakkasta oli ja lunta tuli; toki aurinkokin muutamana päivänä paistoi ja silloin teki mieli hiihtämään. Muutaman kerran lomalla hiihdinkin. Kelit oli upeat kuten kuvasta näkyy. Tuossa olen jäällä hiihtämässä. Kanssahiihtäjiäkin näkyi ja latu oli hyvässä kunnossa. Lumisateen jälkeen se ajettiin latukoneella pian taas hiihdettävään kuntoon.

Pitkästä aikaa tein myös puuhommia ja se teki laiskalle vartalolleni hyvää. Polttopuiden pilkkominen on raskasta, mutta mukavaa puuhaa, kun ei ota siitä mitään urakkaa itselleen. Ja aikaahan lomalla oli puuhastella. Yhden kirjankin loman aikana luin. Se kertoi Viikinkien ajasta ja Auri-nimisen naisen elämästä ja seikkailuista. Siitä harvinainen kirja, että se tempaisi mukaansa jo ensi sivuista lähtien ja oli mielenkiintoista luettavaa ja kertomisen tapa oli lennokasta.

Pari kertaa käytiin tanssimassakin ja se on tietysti mukava tapa liikkua. Pari kolme tuntia jalalla koreasti käy sen päivän liikuntasuorituksesta oikeinkin hyvin. Ja mieli virkistyy.

Kovin hitaasti kevät tänä vuonna etenee, mutta eiköhän se sieltä tule. Seuraava loma on huhtikuussa; sitä odotellessa; jospa silloin on jo lämpimämpää ja vähemmän lunta.

Ole sellainen kuin olet

Näin tässä hiljattain artikkelin naiselta, jolla omasta mielestään oli iso nenä ja hän kärsi siitä. Edestäpäin näyttää hyvältä, mutta sivuprofiilikuvaa ei halunnut otettavan.

Naiset kärsivät ulkonäköpaineista ja nenä aiheuttaa niitä myös. Miksi emme hyväksyisi itseämme sellaisina kuin olemme? Jokainen on sellainen kuin on; pitkä, lyhyt, lihava, laiha, kurvikas tai tasapaksu. Yhtään täsmälleen samanlaista ihmistä ei vastaan tule.

Minullakin on iso nenä. Olin 16-vuotiaana kesätöissä syntymäpaikkakunnallani Mäntyharjussa paikallisessa K-marketissa ja siellä kauppias kysyi minulta, että mistä olen saanut tämän aatelisnenäni? Siitäpä nuori ujo nainen häkeltyi. Isältänihän sen olin perinyt ja siinä suvussa tällaisia neniä oli enemmänkin. Isä on kotoisin nykyisen rajan takaa Raudusta eli karjalaisista sukujuurista nenä on peräisin.

En toki tiennyt, että se mikään aatelisnenä olisi. Ajattelin jo, että mihin sukujuureni isän puolelta johtavatkaan. No, sitäpä ei kukaan tietääkseni ole selvittänyt.

Joka tapauksessa minua kiusattiin koulussa ala-asteella mm. ison nenäni takia. Olin ”iso Iita”. Sillä nimellä ylemmällä luokalla olevat pojat minua haukkuivat. On sanomattakin selvää, että inhosin nenääni. Olen ajatellut, että jos minulla olisi ylimääräistä rahaa, niin leikkauttaisin nenäni pienemmäksi. Minusta se tekisi kasvoistani hivenen paremman näköiset.

Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että jos en tällaisena kelpaa, niin sitten en kelpaa. Olen tyytyväinen fyysiseen itseeni tällaisena kuin olen ja pitää muidenkin hyväksyä. Ei ihmistä voi arvottaa ulkonäön perusteella. Minusta on hienoa, että ulkonäköasioista on puhuttu julkisesti ja kaiken kokoiset ja näköiset ihmiset saavat olla omina itsenään.

On tää kans!

Fysiatrille oli soittoaika pari viikkoa sitten ja hän totesi UÄ-tutkimuksen perusteella oikean olkapääni olevan täysin normaali ja kunnossa. Jippii joo! Kumma kyllä kipua kuitenkin on. Kaularangan röntgenkuvassa olikin sitten kulumaa ja ahtautta. Tuleeko sitten vaivat sieltä; kuka tietää. Fysiatri laittoi jatkoksi magneettitutkimukseen lähetteen. Siitä sitten näkee kunnolla mitä kaularangassa on; löytyykö syy olkapään kipuiluun osittain sieltä. Mahdollistahan se on. Syy tai aiheuttaja olisi hyvä löytää, ja vielä niin, että sille voisi jotain tehdä.

Fysioterapeutilla olen muutaman kerran käynyt. Hän antoi ohjeita, joilla voisi lihasten jumeja aukoa ja palauttaa liikkuvuutta jne. Niitä tein alkuun säännöllisesti niinkuin ohje oli, mutta olkapään seutu kipeytyi sen verran paljon, että olen joutunut pitämään vähän väliä taukoa tekemisessä. Viime viikon hiihtämisestäkin hermostui jonkin verran. Halua olisi harjoituksia tehdä, mutta kun siitä tulee vaan huonompi olo ja siitä sitten unettomuus, niin mitä järkeä! Kovin aaltoilevaa olo olkapäässä tuntuu olevan. Oma jaksaminen alkaa olla taas vähissä.

Tänään sain TNS-laitteen kahdeksi kuukaudeksi lainaan. Eli annetaan sähköstimulaatiota hartiaseutuun vähintään 3 kertaa 30 minuuttia päivässä. Viisi tuntia per päivä sitä saa antaa. Aika vekkuli vempain. Mukavaa kihelmöintiä aiheuttaa tuonne hartioihin ja niskan seutuun. Elimistö tottuu aika nopeasti voimakkuuteen ja sitä pitää lisätä välillä. Hermostoa yritetään tällä tavalla huijata. Jospa kiputuntemus ei menisikään perille. Toivottavasti auttaa; aika näyttää.

Olkapää-hartiaseutua kuntoon

Viime joulukuun fysiatrilla käynnin jälkeen olen käynyt kahdesti fysioterapeutilla, joka on erikoistunut olkapäävaivoihin. Ja hän tuntuu asiantunteva olevan. Pitkään ja hartaasti hän kyseli vaivoista, kivuista ja ongelmista olkapään suhteen. Käytiin tarkasti läpi mitä on tapahtunut, miten yritetty hoitaa jne. Hän loi itselleen kokonaiskuvan asiasta ja sillä perusteella lähti hoitamaan olkapäätäni.

Ensimmäisellä kerralla tuon kartoituksen lisäksi harjoiteltiin paria asiaa mitä voin tehdä kotona seuraavaan käyntikertaan asti. Ensinnäkin opettelen hengittämään niin, että alavatsa nousee ja on mukana hengitystyössä. Harjoitus tehdään tietyllä taajuudella ja tauoilla. Auttaa rentoutumisessa ja hengityksestä tulee syvempää. Nyt se on ollut pinnallista, koska hartiat ovat kääntyneet vähän eteenpäin ja oikea olkapää on alempana kuin vasen ja lihakset kaikki kireinä. Tätä syvempää hengitystapaa olen kokeillut myös yöllä, kun pyörii vaan eikä saa unta. En tiedä onko vielä mitään mullistavaa apua ollut, mutta ehkä sitten, kun lihakset vähän tästä kaikesta harjoittelusta rentoutuvat.

Toinen on kyljen venytys. Kireältä tuntuu sekin. Kylkimakuulla alimmainen jalka koukussa ja päällimmäinen jalka suorana venytetään jalkaa alaspäin ja samalla kättä pään yli ylöspäin. Rauhallisen sisään- ja uloshengityksen tahdissa.

Toisella käyntikerralla kerrattiin nämä ja fysioterapeutti oli sitä mieltä, että edistystä on tapahtunut. Itse en taida nähdä sitä. Ja taas kaksi uutta harjoitusta. Käsiä liu’utetaan kumpaakin vuorollaan seinää pitkin ylös asti ja rauhallisesti takaisin. Silloin kipua ei tunnu niin paljon ja pystyy tekemään liikkeen loppuun saakka. Ja lisäksi uusi hengitysharjoitus, jossa pyritään sisäänhengityksessä hengittämään kyljillä ja keuhkojen yläosilla. Tällainen hengitystekniikka rentouttaa paremmin hartioiden ja yläselän lihaksia.

Näitä kaikkia harjoituksia olen tehnyt lähes päivittäin. Aloitin reilut pari viikkoa sitten 30 päivän kyykkäyshaasteen ja olen tehnyt nyt molempia joka päivä paitsi kyykkäyshaasteen lepopäivinä, joita on joka viides päivä. Kyykkäyksen liikkeet vaikeutuvat loppua kohden, mutta aion tehdä sen loppuun saakka. Jospa tulisi reisiin ja pakaroihin voimaa lisää ja laiskat lihakset piristyisivät. Alaselkäkin saa uudenlaista liikettä. Ehkä aloitan haasteen sitten taas alusta. Se on mukavaa.

Elämän tarkoitus

Mikä on elämän tarkoitus? Lapsuusperheessä saat kasvatuksen, joka ympäristön vaikutuksen kanssa muovaa sinua. Kaikki aikuiselämän kokemuksesi tekevät sinusta sellaisen kuin nyt olet. Menneisyys voi olla taakka, sen tapahtumat vaikuttavat valintoihisi, käyttäytymiseesi ja olemiseesi. Jos olet saanut esimerkiksi parisuhteessa siipeesi, sinun on vaikea luottaa uuteen ihmiseen. Samankaltaiset ikävät tilanteet tuovat sinusta ne huonot puolet esiin. Reagoit tavalla, joka ei tunnu kenestäkään hyvältä. Luovit elämässäsi parisuhteesta toiseen etkä ole onnellinen. Tämäkö se on mitä varten täällä olet?

Lapset kasvavat ja lähtevät kotoa pois. Opiskelemaan toiselle paikkakunnalle tai työn perässä. Löytävät kumppanin ja saavat lapsia. Voi siis käydä niin, että olet yksin asuinpaikkakunnallasi ja lapsesi asuvat kaukana. Pois siis normaalista arjestasi. Alkuun ikävä on suuri. Tunnet olevasi maailmassa ihan yksin. Vaikkakin kaikki tämä on normaalia elämän kiertokulkua, tuntuu se monesta todella ikävältä. Joku haluaakin olla yksin, nauttii omasta rauhasta ja voi itse päättää mitä tekee tai on tekemättä eikä tarvitse huomioida toista ihmistä. Kaikille yksinäisyys ei kuitenkaan sovi. Se ahdistaa. Yksinkö on tarkoitus loppuelämä elää?

Joku taas voi löytää elämänsä kumppanin jo ensimmäisellä yrittämällä. Kaikissa suhteissa on vaikeuksia, mutta jotkut osaavat riidellä tavalla, joka ei horjuta parisuhdetta. Päämääriin pyritään yhdessä. Unelmat toteutuvat yhteisin ponnistuksin. Yhdessä tekeminen, puhuminen, rehellisyys, luottaminen, oma aika ja harrastukset. Lapset. Sitä kai se onni on. Tavallista arkea, jossa kumppani otetaan huomioon. Pieniä eleitä, huomioimista, silitystä, pusuja. Kivoja yllätyksiäkin. Eikä ikinä suutuksissa nukkumaan.

Onko elämäsi tarkoitus se, että saat jälkeläisiä, se että saat elää elämäsi onnellisena ja terveenä, se että saat aikaiseksi jotain merkittävää tai se että pystyt vaikuttamaan elämäsi aikana sinulle tärkeään asiaan. Se että voit auttaa kanssaihmisiä jollakin tavalla vaikkapa työsi kautta tai että opit jonkin asian tai taidon. Jokaisella meillä kai on ajatus elämämme tarkoituksesta. Ehkä etsimme sitä vielä, ehkä jo tiedämme mikä se on, ehkä emme edes välitä siitä mikä se voisi olla. Kukin elää tyylillään.

Joulunpyhät vietetty

Joulu ja uusivuosi taas tällä kertaa ohi. Joulu sujui levätessä ja herkkuja syödessä. Tietysti perinteiset laatikot ja rosolli sekä kinkku, jonka paistoin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tulikin oikein hyvää. Lisäksi tein jouluisen britakakun aattoaamuna. Tosin se meinasi mennä pilalle, kun olin hellaa pyyhkäistessäni kääntänyt vahingossa lämmön liian suureksi. Vähän ajan päästä tuli haju, joka ei kuulunut asiaan. Pohja oli lähellä palaa. Onneksi kuitenkin kakusta tuli vielä ihan syötävä.
Joulun jälkeen alkoi rakettimyynti, jossa minäkin olin ”apuna”. Omasta työstäni olin välipäivät lomalla, joten joudin auttamaan. En varsinaisessa myynnissä vaan tarjoilin nakkeja ja perunasalaattia asiakkaille kahtena päivänä. Asiakkaat olivat melko yllättyneitä tällaisesta erikoisesta tarjoilusta. Kahvi ja pulla tai tortut ovat se yleisin mitä tarjotaan. Ja kävihän niitä raketinostajia ihan mukavasti.

Kotia koristelen jouluksi jonkin verran. Siivous kuuluu aina ensin asiaan. Ehkä vähän parempi kuin sellainen normi viikkosiivous, mutta ei mitään suursiivousta. Saunan pesu on minulla perinne. Jouluna pitää päästä puhtaaseen saunaan. Laitan jouluvaloja ulos ja sisälle; kuten yläkuvassa olevan lyhdyn. Sen sisälle ripustin erivärisillä ledeillä varustetun valosarjan. Sisällä talossa oli kynttilöitä. Punaiset tyynyt sohvalle ja jouluiset pöytäliinat pöydille. Kuusta ei sisälle ole tuotu, kun pikkuihmiset eivät vietä joulua minun luonani. Heitä näen jo ennen joulua. Vaihdetaan lahjat ja toivotellaan hyvät joulut.

Uudenvuodenaattona ammuttiin kaksi ”sähinää” eli kipinäsuihkua. Revontulia olivat nimeltään. Eivät pitäneet kovaa ääntä, mutta näyttivät kivoilta. Enempää pauketta en kaipaakaan, ympäriltä kuului ja näkyi vielä näiden omien lisäksi raketteja. Ja pitihän se skumppa korkata vuoden 2018 kunniaksi. Suomi 100 vuotta juhlavuosi on ohi ja alkaa uusi vuosisata tämän maan itsenäisessä historiassa. Onhan siinä erittäin hyvä syy juhlistaa, nimittäin itsenäisyydessä.

Nyt on sitten palattu arkeen ja työhön. Aurinkoa saisi näkyä vähän enemmän eikä olla aina näin pilvistä ja pimeää. Pikkuhiljaa kuitenkin mennään uutta kevättä ja kesää kohti. Helmikuussa on seuraava loma, sitä odotellessa täytynee liikkua, jotta saisi joulun kalorit kulutettua.

Reikikokemuksia

Toissavuonna siis kävin sekä Reiki I että Reiki II kurssit. Hetkeäkään en ole katunut tuota päätöstäni. Ehkä se oli johdatusta, ehkä tarvitsin kaiken sen avun, jonka Reikin myötä olen saanut. Ehkä tapasin juuri oikeat ihmiset, avasin oikeat nettisivut, tai annoin itselleni luvan myöntää, että niin ei voinut elämä jatkua. Olin väärillä raiteilla.

Kaikki se stressi mikä mieltäni ja kehoani piti vallassaan: väsymys sadoista unettomista tai huonosti nukutuista öistä, entisen elämän loppuun käsittelemättömät asiat, kipu ja särky kehossa milloin missäkin kohtaa, huoli taloudellisista asioista, ihmissuhteesta, terveydestä, työtäkään ei aina ollut. Näitä riittää. En ollut sellainen ihminen, joka joskus olin ollut, kun asiat oli hyvin. Ja vihdoin ja viimein ymmärsin sen. Pitkä ja vaivalloinen oli taival, joka kursseille johti, mutta toivottavasti oli kulkemisen arvoinen.

Aikaisemmin jo mainitsinkin, että olin hivenen pettynyt, kun en huomannut muutosta parempaan olkapääni kivun suhteen. Kesti pitkään ennenkuin tajusin, että tuo hoidon myötä saamani energia oli mennyt henkisen hyvinvointini korjaamiseen. Meditaatiot, rauhoittuminen ja itseeni keskittyminen teki jo sen, että stressitasoni laski ja mielenikin oli tyynempi. Pystyin huomioimaan itsessäni asioita, joita en aikaisemmin ollut tajunnut tai sitten en halunnut niitä tajuta. Sain rauhan. Äkkipikainen, itsepäinen, suutahteleva Tarja väistyi. Tai ainakin lientyi. En väitä, että nyt olisin mikään itse rauhallisuus. Tempperamenttia kyllä löytyy, mutta ehkä en enää ole niin tuittupää ja osaan paremmin toisenkin ottaa huomioon. Kehittymisen varaa tässä asiassa kuitenkin vielä riittää.

Ensimmäisen kurssin jälkeen hoidin itseäni paljon ja tuntemukseni hoidon aikana vaan voimistuivat ja lisääntyivät. Kaikenlaista kuumotusta, kylmää, pistosta, särkyä, jomotusta, kihelmöintiä, nipistelyä jne olen tuntenut. Milloin missäkin kohtaa kehoa. Aina ei siis välttämättä hoidettavassa kohdassa. Muruni vasenta rannetta olen hoitanut niin lähihoitona kuin kaukohoitonakin ja pääsääntöisesti silloin minun oikea ranteeni reagoi kivulla. Joskus käsiä ja jalkoja alkaa kihelmöidä, vaikka en tietoisesti ketään hoida. Joku tai jokin silloin kauttani energiaa ottaa. Näin sen tulkitsen. Ja mikä mielenkiintoista niin en pysty nukkumaan jalkaterät peiton alla. Tuntuu siltä kuin ne paistuisivat ja ne on pakko saada peiton ulkopuolelle. Jalat eivät kuitenkaan hikoile.

Olen harkinnut reikihoitojen tekemistä työkseni. Lisätyönä päivätyön ohella olisin valmis tekemäänkin; mutta en usko, että sillä pelkästään pystyisin itseni elättämään. Reikin kolmas vaihe myös kiinnostaa. Opettaminen ei hirveästi houkuttele; tai ainakin nyt ajattelen niin, mutta tietotaito kuitenkin lisääntyy ja sammuttaisi tiedonjanoni Reikin suhteen vähäksi aikaa.

Reiki II -kurssi

Reilu vuosi sitten, lokakuussa, suuntasin taas Keravalle; tällä kertaa siis II-kurssille. Aamulla ajaessani huomasin, että jalkojani kuumotti ja kihelmöi polvista alaspäin. Jopa niin paljon, että oli hankala olla. Mitä lähemmäksi Keravaa tulin sitä enemmän tuo tunne alkoi tuntua myös käsissä.

Kurssin alkuvaiheessa saimme ensimmäisen vihkimyksen ja opettajani Leena Kuutti sanoi, että käteni suorastaan hehkuvat. Ja siltä se tuntuikin. Tiesin sen olevan Reikienergian vaikutusta. Tuon vihkimyksen jälkeen tunne pikkuhiljaa katosi.

Tuolla kurssilla tutustuimme symboleihin, joita voi käyttää hoidoissa apuna. Niiden merkitykseen ja käyttöön. Ne mahdollistavat etäältä hoitamisen eli voi hoitaa missä päin maailmaa tahansa olevaa kohdetta, ihmistä, eläintä, taloa, autoa, kasvia, lapsuusaikaa, jotain tapahtumaa, ihan mitä vaan. Reikienergian määrä tuon kurssin jälkeen moninkertaistui.

Kurssin jälkeen olen hoitanut Muruani aika paljon. Itseäni unohtamatta. On ihanaa tuntea olevansa avuksi toiselle. Usein hoitaessani tunnen omassa kehossani, missä milloinkin, tuntemuksia, joiden koen olevan merkkejä energian virtaamisesta ja vaikutuksesta. Särkyä, äkillistä kipua, pistelyä, kuumotusta, kihelmöintiä, kylmää tai kuumaa. Pääsääntöisesti vastaavassa paikassa itselläni kuin mitä toiselta hoidan, mutta voi tuntua siis myös muuallakin. Joskus tunnen energian virtauksen alkavan, vaikka en tietoisesti hoidakaan. Oletan, että joku tai jokin silloin ”ottaa” energiaa kauttani.

Olen kokenut tämän taidon rikkautena. Voin antaa toiselle rauhallisen hetken hoitaessani häntä, jos siis hoidan kontaktihoitona. Tai auttaa särkyjä helpottamaan matkankin päästä. Tiedonjanoni Reikin suhteen taitaa olla pohjaton. Fyysiset tuntemukseni ovat selkeitä ja tuntuvat voimistuvan mitä enemmän hoidan itseäni ja muita. Intuitio antaa osviittaa siitä missä kohdassa kehoa käsiä kannattaa pitää enemmän tai kauimmin. Mietittäväksi jää miten tästä eteenpäin.

Lisää olkapääasiaa

Kävin eilen fysiatrilla. Reilu kuukausi sitten ortopedi oli sitä mieltä, että mitään operatiivisesti hoidettavaa olkapäässäni ei tällä kertaa ole vaan minulla on krooninen kipuoireyhtymä, joten laittoi lähetteen fysiatrille.

Fysiatri oli heti sitä mieltä, että mitään kipuoireyhtymää ei ole ja siinä olen samaa mieltä. Hän kyseli kovasti oireista ja kivuista ja tutki liikeratoja. Todennäköistä on, että ainakin osa kipujen syystä on jossain muualla kuin itse olkapäässä. Ja onhan se mahdollista, että esim. niskassa on jotain mikä kiputilan aiheuttaa. Onhan se jo muutaman kerran kolhuja saanut. Kiertäjäkalvosin ei nyt niin kipeä olekaan vaan enemmänkin olkanivelen seutu. Sieltä liikekipu eniten tuntuu ja valvottaa öisin.

Nyt sitten odottelen kutsua kaularangan natiivikuvaukseen ja olkanivelen ultraäänikuvaukseen, jossa katsotaan miten se liikkeessä toimii. Toivottavasti löytyisi jokin selitys kivuille ja vielä sellainen, jolle voisi jotakin tehdä. Haluaisin todella itseni kuntoon. Lisäksi lähete meni myös fysioterapeutille, joka kenties myös osaltaan voisi minua auttaa.

Pariin viikkoon en ole juurikaan ehtinyt tai malttanut itseäni hoitaa. Jospa tästä eteenpäin enimmät sähläykset on sählätty niin, että ehtii ajatella itseäänkin, ja saisi nukuttua paremmin ja enemmän. Tarpeen uni olisi, on jäänyt viimeisten kuukausien aikana huolestuttavan vähiin. Sekin mahdollisuus on, että tämä väsymys vaikuttaa olkapään tilanteeseenkin pahentavasti. On tämä melkoinen oravanpyörä. Uskon kuitenkin siihen, että ongelma selviää jossain vaiheessa parhain päin.

Nyt ei vaan jaksa

Se oli lähes neljä vuotta sitten, kun oikea olkapääni kipeytyi yhtäkkiä parissa päivässä niin, että itkun kanssa jouduin puseron hihan laittamaan päälleni. Mitään traumaa taustalla ei ollut; en ollut kaatunut enkä muutenkaan sitä satuttanut. Kipu oli kovaa, siis yleensä vain liikuttaessa, ei onneksi särkenyt. Joitain kertoja siitä kävin lääkärissä ja valitin ja valitin. Melkein vuosi meni ennenkuin pääsin magneettikuvaukseen. Se oli varjoainetehosteinen kuvaus eli siinä näkyi parhaiten mitä se piti sisällään. Sieltä löytyi kiertäjäkalvosimen rispaantuma.

Toisaalta tuntui hyvältä, kun kivulle löytyi nimi ja syy. Alkoi nimittäin tuntua, että päässäkö viiraa. Päällepäin mitään ei näy ja silti kipeä on. Vähän väliä sairaslomalla eikä sellainen palvele ketään. Ei työnantajaa yhtään sen enemmän kuin minua itseänikään. Parin kuukauden päästä leikattiin, tähystysleikkauksena. Rispaantumaa ei korjattu, kun se ei ollut läpäisevä vaan siistittiin. Samalla luunokkaa hiottiin ja tehtiin tilaa niveleen. Parin kuukauden sairasloma ja jo sinä aikana vaiva oli entisellään. Kuntoutuksesta huolimatta. Ja vuoden päästä uusi samanlainen ruljanssi. Ensin magneettikuvaus ja sitten tähystysleikkaus. Kuvauksessa todettiin, että rispaantuma oli edennyt ja siksi varmaankin ortopedi leikkaukseen päätyi. Tälläkään kerralla rispaantuma ei ollut läpäisevä, joten tyydyttiin siistimiseen. Hauislihaksen pitkän pään jänne samalla katkaistiin, koska se hinkkasi kalvosinta ja oli ehkä omalta osaltaan vaikuttamassa kalvosimen ongelmaan.

No, eihän tuo vaiva mihinkään kadonnut. Vähintäänkin samanlaisena jatkuu tai pikemminkin pikkuhiljaa pahenee. Nyt syksyllä olin kolmannen kerran magneettikuvauksessa ja edelleen sama tilanne. Mutta nyt ortopedi ei enää katsonut olevan mitään operatiivisesti hoidettavaa. Hän lähetti fysiatrille, jossa en vielä ole käynyt. Jotain hoitokokeilua lääkkeellisesti olisi mahdollisesti tulossa.

Minä en ymmärrä tätä asiaa. Sen toki, että yritetään mahdollisimman säästävästi hoitaa, mutta olen työikäinen ihminen, minulla on vielä toistakymmentä vuotta työaikaa jäljellä. Miksi ei korjata kerralla ihmistä kuntoon vaan leikitään tällä tavalla. Siis tässä menee hermot ja mielenterveys! Elämänlaatu on kärsinyt huomattavan paljon. Ja se vaikuttaa läheisiinkin. Tämä väsymys tässä on kaikkein pahinta. Särkyä ei hirveästi ole; joskus jomottelee, mutta kun ei pysty nukkumaan. Sellaista asentoa ei sängyssä löydy, jossa ei tuntuisi kipua. Ja yöllä, kun liikahtaa tai kääntää kylkeä, herää kipuun, aina. Ja tätä on kestänyt kohta neljä vuotta.

Olkapään lisäksi, jos on jotain muutakin häslinkiä elämässä, niin kyllä on tämä nainen uuvuksissa. Olen yrittänyt jaksaa hoitaa itseäni, meditaatiolla ja Reikillä. Jonkin verran ainakin stressitaso laskee, mutta itse vaivahan ei poistu. Jos jollain on tähän olkapääongelmaan hyviä neuvoja, niin mielelläni otan vastaan. Nimittäin tätä ei kertakaikkiaan enää jaksa! Olen niin väsynyt, että ei oikein osaa muuta kun itkeä. Ja se tulee herkästi. Kärsivällisyys on minimissään ja sydän pompottelee miten sattuu. Huh huh.