Se oli lähes neljä vuotta sitten, kun oikea olkapääni kipeytyi yhtäkkiä parissa päivässä niin, että itkun kanssa jouduin puseron hihan laittamaan päälleni. Mitään traumaa taustalla ei ollut; en ollut kaatunut enkä muutenkaan sitä satuttanut. Kipu oli kovaa, siis yleensä vain liikuttaessa, ei onneksi särkenyt. Joitain kertoja siitä kävin lääkärissä ja valitin ja valitin. Melkein vuosi meni ennenkuin pääsin magneettikuvaukseen. Se oli varjoainetehosteinen kuvaus eli siinä näkyi parhaiten mitä se piti sisällään. Sieltä löytyi kiertäjäkalvosimen rispaantuma.
Toisaalta tuntui hyvältä, kun kivulle löytyi nimi ja syy. Alkoi nimittäin tuntua, että päässäkö viiraa. Päällepäin mitään ei näy ja silti kipeä on. Vähän väliä sairaslomalla eikä sellainen palvele ketään. Ei työnantajaa yhtään sen enemmän kuin minua itseänikään. Parin kuukauden päästä leikattiin, tähystysleikkauksena. Rispaantumaa ei korjattu, kun se ei ollut läpäisevä vaan siistittiin. Samalla luunokkaa hiottiin ja tehtiin tilaa niveleen. Parin kuukauden sairasloma ja jo sinä aikana vaiva oli entisellään. Kuntoutuksesta huolimatta. Ja vuoden päästä uusi samanlainen ruljanssi. Ensin magneettikuvaus ja sitten tähystysleikkaus. Kuvauksessa todettiin, että rispaantuma oli edennyt ja siksi varmaankin ortopedi leikkaukseen päätyi. Tälläkään kerralla rispaantuma ei ollut läpäisevä, joten tyydyttiin siistimiseen. Hauislihaksen pitkän pään jänne samalla katkaistiin, koska se hinkkasi kalvosinta ja oli ehkä omalta osaltaan vaikuttamassa kalvosimen ongelmaan.
No, eihän tuo vaiva mihinkään kadonnut. Vähintäänkin samanlaisena jatkuu tai pikemminkin pikkuhiljaa pahenee. Nyt syksyllä olin kolmannen kerran magneettikuvauksessa ja edelleen sama tilanne. Mutta nyt ortopedi ei enää katsonut olevan mitään operatiivisesti hoidettavaa. Hän lähetti fysiatrille, jossa en vielä ole käynyt. Jotain hoitokokeilua lääkkeellisesti olisi mahdollisesti tulossa.
Minä en ymmärrä tätä asiaa. Sen toki, että yritetään mahdollisimman säästävästi hoitaa, mutta olen työikäinen ihminen, minulla on vielä toistakymmentä vuotta työaikaa jäljellä. Miksi ei korjata kerralla ihmistä kuntoon vaan leikitään tällä tavalla. Siis tässä menee hermot ja mielenterveys! Elämänlaatu on kärsinyt huomattavan paljon. Ja se vaikuttaa läheisiinkin. Tämä väsymys tässä on kaikkein pahinta. Särkyä ei hirveästi ole; joskus jomottelee, mutta kun ei pysty nukkumaan. Sellaista asentoa ei sängyssä löydy, jossa ei tuntuisi kipua. Ja yöllä, kun liikahtaa tai kääntää kylkeä, herää kipuun, aina. Ja tätä on kestänyt kohta neljä vuotta.
Olkapään lisäksi, jos on jotain muutakin häslinkiä elämässä, niin kyllä on tämä nainen uuvuksissa. Olen yrittänyt jaksaa hoitaa itseäni, meditaatiolla ja Reikillä. Jonkin verran ainakin stressitaso laskee, mutta itse vaivahan ei poistu. Jos jollain on tähän olkapääongelmaan hyviä neuvoja, niin mielelläni otan vastaan. Nimittäin tätä ei kertakaikkiaan enää jaksa! Olen niin väsynyt, että ei oikein osaa muuta kun itkeä. Ja se tulee herkästi. Kärsivällisyys on minimissään ja sydän pompottelee miten sattuu. Huh huh.
