Leipomuksia

Pullakranssi

Tällaisia pullakransseja tykkään leipoa. Olen niitä tehnyt jo kaksikymmentä vuotta. Useimmiten teen puolen litran taikinan, mutta joskus myös litran taikinan. Enkä nuukaile voin ja sokerin kanssa. Leikkaan kranssin kolmeen osaan ja pakastan. Riittää pitkäksi aikaa kahvipullaa. Hyvä sisältö on normi kanelisokeri ja voi, mutta fariinisokeri, kookoshiutaleet jne. ovat myös hyviä täytteitä. Vain mielikuvitus rajana. Juhlia varten jätän kranssin kokonaiseksi; keksejä keskelle ja hyvä tulee. Lähivuosina olen huomannut, että juhlissa enemmän tekee kauppansa suolaiset syötävät, voileipäkakut ja pikkupurtavat, mieluummin kuin makea. Juustokakut ovat makeista leivonnaisista nyt suuressa suosiossa. Toki juustokakun voi tehdä suolaisenakin versiona. Lohesta varsinkin tulee erittäin hyvä hyydytetty kakku, tai katkaravuista.


Nämä juustokakut tein lapsenlapsen synttäreille. Ohje löytyi netistä ja yritin tehdä samanlaiset. Kakkujen makuja en enää edes muista, jollain omalla ohjeella leivoin, mutta koristelun siis tein mallin mukaan.

Leipominen on rentouttavaa puuhaa. Uusia ohjeita on kiva kokeilla ja muokata oman mielen ja maun mukaiseksi. Vaihtoehtoja riittää vaikka millä mitalla. Leivonnaisilla on myös mukava ilahduttaa ystäviä ja perhettä, lahjaksikin hyvä valinta. Tietysti täytyy tietää mistä lahjansaaja tykkää, allergiat ja inhokit. Sitten onnistuu varmasti. Mitään koulutusta en ole asian tiimoilta käynyt, peruskoulun köksäntunteja lukuunottamatta. Tekemällä olen oppinut ja netistä löytyy ohjeita ja vinkkejä joka lähtöön.

Sukututkimusta

 

Innostuin kesä lopulla etsimään tietoja suvustani ja taustastani ja varsinkin äidin puolen suvusta. Sitä en tiennyt, että äidilläni ja hänen veljellään oli eri isät enkä sitäkään, että mummoni ei ollut koskaan naimisissa. Siihen aikaan, eli 1920-luvulla ja sen jälkeen, mummoni kuitenkin varsin alkeellisissa olosuhteissa kasvatti ansiokkaasti kaksi lasta. Tai oikeastaan kolme, siskonsa pojan myöskin.

Kiinnostus sukututkimukseen heräsi, kun ystävilläni kylässä ollessani selvisi, että olisin mahdollisesti kaukaista sukua toiselle heistä. Ja erittäin todennäköisesti olenkin. Jonkin verran tietoja vielä puuttuu ihmisistä, jotka yhdistävät meidät toisiimme. Toivottavasti se asia joskus selviää.

Kulunut sanonta on, että maailma on pieni, mutta tässä se jälleen kerran tuli todistettua oikeaksi. Ihan sattumalta tämäkin tuli esille.

Ylläolevassa kuvassa on mummoni takana oikealla ja hänen äitinsä siinä vieressä. Oma äitini on pikkutyttö edessä ja enoni äitin oikella puolella. Kaksi nuorta miestä vasemmalla ovat mummon velipuolia. Kuva on otettu 1930-luvun alkupuolella.

Mummoni äitiä en muista lainkaan. Hän kuoli, kun olin noin 5 vuotias. Siis äitini isoäitiä. Mummoni muistan ja hän oli lämminsydäminen, kohtelias ja hyvin vaatimaton ihminen. Sota-ajat nähnyt ja koko ikänsä kovaa työtä tehnyt ihminen. Lapsena muistan kuinka joka toinen viikonloppu sunnuntaisin käytiin mummolassa. Välimatkaa kodeillamme oli noin 20 km. Mummolla oli aina tietyssä kaapissa makeisia meitä lapsia varten varattuna ja muistan käyneeni veljeni kanssa tarkistamassa onko niitä siellä heti, kun perille päästiin. Niitä ei vaan saanut ottaa ennenkuin mummo antoi luvan. Ja sitähän ei tullut ennenkuin aikuiset rupesivat kahville. Kauppa-auto kulki kylällä muistaakseni kerran viikossa ja siitä mummoni osti meille nuo makeiset ja myös muuta tarvittavaa. Myöhemmin alkoi kulkea linja-auto kolmesti viikossa kunnan keskustaan ja sillä mummo pääsi isompiin kauppoihin, apteekkiin ja muihinkin kotoa kaukana oleviin paikkoihin.

Hyvin muistan kuinka joka joulu mummo haettiin aattoaamuna meille viettämään joulua. Jouluaaton ja joulupäivän mummo meidän seuranamme oli. Tapaninpäivänä vietiin takaisin omaan kotiin. Pientä asuinmökkiä piti päästä lämmittämään jo kiireesti. Mummon mökissä oli kaksi huonetta, keittiö ja kamari. Sähköjä ei ollut. Keittiössä hella ja kamarissa pieni pönttöuuni, joilla mökki lämpisi. Ulkohuussi tietysti oli ja vesi haettiin kaukaa naapurista. Mummolla ei ollut pihallaan omaa kaivoa.

Kauan on noista ajoista; mummon poismenostakin jo 32 vuotta. Hän oli minulle hyvin tärkeä ihminen ja lämmöllä häntä muistelen.