Kesä oli ja meni. Olikin kaunis ja lämmin ja siitä voi sitten siirtyä hyvillä mielin syksyyn; ja seuraavaan lomaan. Laiskuus oli iskenyt enkä ollut kirjoitellutkaan vähään aikaan.
Syyskuun puolivälissä alkoi kahden viikon loma. Ensimmäisen vietin muruseni luona ja toiseksi viikoksi ajeltiin Ylläkselle. Puiden lehdet olivat keltaisina, mutta maaruskaa ei paljoa ollut. 
Kun ajatus oli käydä maastossa päivän kävelyretkillä, niin hyvä oli kuitenkin, että ei ollut lunta.
Pirunkuru kiivettiin ylös. Maisemat sieltä ovat todella upeat. Sielu ja silmä lepää.
Aika hyvä kunto pitää olla, että jaksaa yhtäjaksoisesti sen kiivetä. Pari kolme kertaa taidettiin pysähtyä vetämään henkeä. Näky Kesänkitunturin laelta korvaa kuitenkin kaiken tuon kiipeämisen vaivan.
Kyllä siinä etelän tytöllä on Lapin maisemissa ja luonnossa aina vaan ihmettelemistä ja ihailemista, vaikka siellä monen monta kertaa on jo käynyt. Sitä kai kutsutaan Lapinhulluudeksi. Sinne vaan tekee mieli mennä.
Luonnosta löytyy varmasti miljoonia taideteoksia; kunhan vaan pitää silmät auki ja malttaa pysähtyä katselemaan. Näissä kuvissa vain muutama esimerkki. Luonto on oikeasti ihmeellinen. Sen voima on mittaamaton ja voittamaton. Valokuvat eivät oikein tee oikeutta kaikelle sille kauneudelle.
Lomalla vietettiin myös mun synttäreitä. Sain murulta lahjaksi mm. hieronnan paikalliselta hierojalta. Oli tosi hyvä ja rento olo sen jälkeen; varsinkin kun päivällä olimme kävelleet maastossa. Saunottiin ja käytiin syömässä ravintolassa. Ja sitten illalla Pirtukirkkoon tanssimaan.
Sekin loma loppui aikanaan ja oli palattava arkeen. Ja syksyyn. Ylläkseltä lähtöpäivän aamuna tuntureiden laella oli jo lunta. Onneksi ei kuitenkaan alempana; hyvä keli oli ajella takaisin kotiinpäin.
