Kuukausi: syyskuu 2017

Muhmukka

Viikon loma on vietetty; sää ei kovin suosinut, mutta loma on aina lomaa.   Saa ainakin työasiat pois mielestä vähäksi aikaa. Poimin mustikoita ja       puolukoita sekä keittelin mehuja. Rikkaruohot sai kyytiä ja matot tuli pestyä. Siinäpä sitä puuhaa olikin. Nyt on kuitenkin jo aika kirjoittaa uusi blogiteksti.

Mikä on muhmukka? Tai kuka? Muhmukka on hellittelynimi, tai ainakin sellaisena sen olen ottanut, ihmiseltä, joka on minulle hyvin tärkeä ja rakas. Sitä en tiedä mistä se alunperin on tullut, mutta olen sen ottanut omakseni. Se on ihan minun näköiseni. Pidän siitä paljon. Se on sellainen mehevä ja täyteläinen.

Kun näitä blogisivuja lähdin suunnittelemaan, niin piti miettiä mikä olisi sivuille hyvä nimi. Tarpeeksi erilainen ja erikoinen ja mitäpä tuli ensimmäiseksi mieleen: muhmukka, siinä se! Mitä sitä enempää jahkailemaan. Parempaa ei ole. Ja onneksi sain antajaltaan luvan käyttää sitä. Ja yhtälailla onneksi sitä ei ollut kukaan vielä varannut, joten rekisteröin blogilleni nimen Muhmukka.

Tämä tie on minulla vasta alkumetreillään, kokemusta ja oppia toivottavasti matkan varrella tulee ja sitä kautta ehkä minusta jonain päivänä sujuvasti kirjoittava blogisti.

Kuka olen

Olen Tarja Järvinen; Mäntyharjussa olen syntynyt ja Heinolan, Posion ja Oitin kautta päätynyt Lahteen, jossa työpaikkanikin on. Päivätyössä olen sairaalassa ja sen vastapainoksi yritän liikkua pitääkseni itseni kuosissa, lenkkeilen ja tanssin pääasiassa. Tykkään myös leipomisesta, joskin pelkästään itselleni sitä tulee harvoin tehtyä. Juustokakut ovat mielenkiintoni kohde tällä hetkellä ja kaapissa odottaakin todella paljon reseptejä erilaisista herkuista, kunhan vaan tulisi niitä tehtyä.

Lapsia minulla on kaksi ja he ovat jo aikuisia ja omillaan. Kummallakin on jo omaakin jälkikasvua ja jokainen heistä on omalla laillaan ihana ja ainutlaatuinen ja olen heistä onnellinen. Viisinkertainen mummi siis jo olen. Mikä ihana virka. Suosittelen.

Omat vanhempani ovat jo nukkuneet pois keskuudestamme. Heitä on ikävä ja harmittaa, kun eivät ole näkemässä näitä kaikkia pikkuisia, jotka ovat elämääni tulleet. Mutta elämän kiertokululle ei voi mitään ja kohtaloaan ei etukäteen tiedä. Ja onneksi näin. Omilla valinnoillamme voimme toki vaikuttaa siihen minkälainen on elämämme laatu ja suunta.

Perheeni perustin aikoinaan Heinolaan. Rakastuin, menin naimisiin, rakensin talon ja sain lapseni. Kun tiemme sitten erosivat, kuljin tuon yllämainitun polkuni, joka toi minut lopulta Lahteen, ja täällä olen asunut kohta neljä vuotta. Kaikki kokemani, niin hyvät kuin huonotkin asiat, ovat muokanneet minusta sellaisen kuin nyt olen. Ja voin sanoa, että aina en ole voinut sanoa olevani ylpeä itsestäni. Olin kadottanut oikean minäni enkä alkuun edes tiedostanut sitä itse. En oikeasti ollut sellainen Tarja, joka usein olin. Elämääni tuli kuitenkin yksi merkittävä käännekohta, josta olen ikuisesti kiitollinen. Tosin sekään tarina ei sujunut niinkuin strömsöössä, mutta kaikkine vaikeuksineenkin on ollut minulle hyvin merkittävä elämässäni. Mutta se on taas uusi aihe, josta lisää myöhemmin.